Muutama keikka Rytmi-Katin ääni-isäntänä, kuten I walk the line -yhtyeen muusikko osuvasti tokaisi, takana ja muutama on vielä kevään mittaan edessäkin.
Suurin osa illoista on sellaisia, että lauteilla on perusmeininkiä eli bändiorkestereita, mutta sekaan mahtuu myös jokunen laulukilpailuiltakin. Lisätietoa laulukilpailusta täältä.

Sattuipa sellainenkin ilta, että sain jättää nappulat ja bitit rauhaan ja keskittyä vain apuna olemiseen, vaihtoihin lavalla ja keikkojen valokuvaamiseen.
Illan kuvasatoa voi käydä ihmettelemässä täältä.

Vappu vaanii jo huolestuttavan lähellä.
Rilluttelujen jälkeen pari runoäänentoistokeikkaa lännessä ja sitten takaisin Rytmi-Kattiin, jonka jälkeen viikko huipentuu Brankkarin bändi-iltaan Kouvolassa 8.5. kello 18:00 alkaen.
Lisätietoa Brankkarin tapahtumasta täältä.